Menestystarinat

Funzi sai jalan YK-järjestöjen oven väliin

10.12.2018

Mobiilioppimispalvelu Funzi sai YK-järjestöistä hyviä yhteistyökumppaneita ja potentiaalisia asiakkaita. Finnpartnershipin tuki auttoi hyvään alkuun.

Oppimisalan startup Funzi sai ensikosketuksen YK-järjestelmään syksyllä 2015, kun yrityksen perustajat Aape Pohjavirta ja Tero Salonen osallistuivat Team Finlandin vierailulle Kööpenhaminaan. Kaupungissa toimivista järjestöistä erityisesti YK:n hankepalveluiden toimisto UNOPS, lastenjärjestö UNICEF ja väestörahasto UNFPA ovat merkittäviä tuotteiden ja palvelujen ostajia.

”Matka oli hyödyllinen, sillä tapasimme runsaasti hankinnoista vastaavia ihmisiä eri järjestöistä. UNOPS reagoi nopeimmin ja oli valmis aloittamaan kumppanuustyyppisen yhteistyön, jossa kehitetään uusia asioita”, Pohjavirta kertoo.

Kumppanuusvaiheessa yritykseltä ei osteta vielä mitään, mutta kehitystyö voi johtaa myöhemmin varsinaiseen hankkeeseen ja palvelun hankintaan.

 

Finnpartnership vauhditti pilottihankkeeseen

Finnpartnership voi myöntää liikekumppanuustukea yrityksille, jotka osallistuvat YK- ja muiden kansainvälisten järjestöjen sekä rahoituslaitosten pilotti- ja demonstraatiohankkeisiin. Funzi haki tukea ja kattoi sillä osan UNOPS-kumppanuuden aiheuttamista kustannuksista, esimerkiksi matkakuluista.

”Ilman Finnpartnershipin tukea emme olisi voineet edetä näin nopeasti ja tehokkaasti. Tuki toimi toiminnan kiihdyttäjänä”, Pohjavirta sanoo.

Funzin ja UNOPSin yhteistyö johti oppimishankkeeseen, jossa edistetään naisyrittäjyyttä Jordaniassa. Erityisenä kohderyhmänä ovat Syyriasta paenneet naiset.

”Funzilla oli entuudestaan kokemusta arabiankielisten palvelujen rakentamisesta, sillä olimme tehneet niitä EU-maihin tulleiden turvapaikanhakijoiden koulutukseen. Oivalsimme, että vastaavalle palvelulle olisi tarvetta myös Syyrian lähialueilla.”

Hankkeessa hyödynnetään Funzin mobiilia oppimisteknologiaa. Koulutuksen sisällöstä vastaa Jordan River Foundation, joka on Jordanian vaikutusvaltaisimpia kansalaisjärjestöjä.

”Hankkeessa sovelletaan niin sanottua sulautettua oppimista, jossa yhdistetään itseopiskeltavia verkkokursseja ja fyysistä opetusta.”

 

Seuraava hanke Syyriassa

Finnpartnershipin tuella toteutetun UNOPS-yhteistyöhankkeen jälkeen Funzi on kartoittanut järjestelmällisesti YK-järjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia ja potentiaalisia asiakkuuksia laajemminkin.

Ensimmäisen varsinaisen tilauksen yritys sai, kun UNDP halusi Funzin mukaan Syyriassa toteutettavaan kumppanijärjestöjen koulutuksen.

”Hanke on nyt laajenemassa järjestöjen edustajista loppuasiakkaiden kouluttamiseen”, Pohjavirta sanoo.

Tämän hankkeen ohella Funzi on mukana muutamissa YK-järjestöjen tarjouskilpailuissa, mutta nämä prosessit ovat vielä kesken.

UNOPSin kanssa Funzi on hahmotellut uutta hanketta, jolle haetaan parhaillaan rahoittavaa tahoa YK-järjestelmästä. Kyse on vastaavantyyppisestä yrittäjyyshankkeesta, mutta sen kohderyhmä on erilainen.

”Kokemukset yhteistyöstä Funzin kanssa ovat olleet niin myönteiset, että haluamme ilman muuta jatkaa yhteistyötä”, UNOPSin pohjoismaisista kumppanuuksista vastaava neuvonantaja Marjo Riihelä Hansen sanoo.

Riihelä Hansen muistuttaa, että kumppanuusvaihe ei johda automaattisesti hankintaan kyseiseltä yritykseltä. YK-järjestöt järjestävät tuotteiden ja palvelujen hankinnasta aina tarjouskilpailun, jossa on tarkat säännöt tasapuolisuuden takaamiseksi.

”Mutta toki alusta lähtien mukana ollut yritys on tarjouskilpailussa usein vahvoilla.”

 

Verkostot tarjoavat suomalaisyrityksille väylän kansainvälisille markkinoille

Vuonna 2017 YK-järjestöt ostivat tuotteita ja palveluja 18 miljardin Yhdysvaltain dollarin edestä. Suomesta tehdyt hankinnat jäivät yhdeksään miljoonaan dollariin.

Riihelä Hansen uskoo, että suomalaisyritykset voisivat nostaa osuuttaan, mutta se vaatii aktiivisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

”Kun saa jalan yhden YK-järjestön oven väliin, niin siitä saa myönteistä julkisuutta, arvokkaita referenssejä ja verkostoja.”

Esimerkiksi Team Finland -verkosto järjestää tilaisuuksia ja matkoja, joilla voi kartuttaa YK-verkostoja ja tietoja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Muun muassa joka toinen vuosi Kööpenhaminassa järjestettävä Nordic Procurement -seminaari on erinomainen tilaisuus saada ensikäden tietoja YK-järjestöjen hankinnoista ja tulevista tarpeista. Taloudellista tukea sekä ohjeistusta YK-järjestöjen tapaamiseen voi saada myös Finnpartnershipista.

UNOPS on puolestaan perustanut Possibilities Portal -verkkopalvelun, jonne yritykset voivat rekisteröidä ehdotuksensa ja havainnollistaa, kuinka niiden innovatiivinen tuote tai palvelu voivat edistää UNOPSin projektien onnistumista.

”Haluamme helpottaa näin etenkin pienten ja keskisuurten yritysten pääsyä YK-markkinoille”, Riihelä Hansen sanoo.

Hänen mielestään oleellista on verkostoituminen. Pieni yritys voi tehdä yhteistyötä isomman kumppanin kanssa, jotta YK-järjestöjen kriteerit täyttyvät. Myös kansainväliset yhteydet ovat tärkeitä.

”Esimerkiksi kehityshankkeeseen mukaan haluavalle on lisämeriitti, jos yrityksellä on kumppaneita kyseisessä kehitysmaassa. Silloin on todennäköisempää, että hankkeesta jää pysyviä tuloksia.”

 

YK-järjestelmä vaatii kärsivällisyyttä

Aape Pohjavirta sanoo, että YK-järjestöt ovat Funzille strategisesti tärkeitä toimijoita pitkällä tähtäimellä. Järjestöt ovat myös sikäli helppoja kumppaneita, että niiden toiminta on ammattitaitoista ja samanlaista kaikissa maissa, oltiin sitten Sudanissa, Syyriassa tai Myanmarissa.

”Jos aiot myydä jotakin YK-järjestelmälle, niin aikaa ja resursseja on kuitenkin laitettava peliin runsaasti. Asiat eivät etene nopeasti, ja aikataulut ovat mitä ovat.”

Pohjavirta arvioi, että Funzin edustajat ovat käyneet viime vuosina parisen sataa syvällistä keskustelua YK-edustajien kanssa. Niiden myötä on syntynyt selkeä kuva, missä koulutussektorilla mennään eri puolilla maailmaa ja mitä annettavaa Funzilla voisi tähän olla.

”Yhteistyötä on opittu ja opitaan edelleen.”

 

 

Suunnitelmissa yhteistyö kansainvälisen järjestön kanssa? Osallistu Finnpartnershipin hakemustyöpajoihin ja opi hyödyntämään Finnpartnershipin liikekumppanuustukea esimerkiksi kumppanuusneuvotteluihin, hankeselvitykseen tai pilottihankkeen toteuttamiseen kansainvälisen järjestön kanssa.

 

Jutun kuva: Shutterstock

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa