Menestystarinat

Hankkeiden monitorointi auttaa yrityksiä löytämään parannuskohteita

04.03.2025
CubiCasa

Finnpartnershipin hankkeiden monitoroinneista hyötyvät myös tukirahaa saaneet yritykset. Vietnamissa toimiva ohjelmistoyhtiö sai nimettömästä henkilöstökyselystä arvokasta tietoa toiminnan kehittämiseen.

Finnpartnership monitoroi vuosittain 4–5 tukemaansa hanketta. Osassa monitorointeja on otettu hiljattain käyttöön työkalu, jonka avulla kerätään anonyymisti palautetta paikallisilta työntekijöiltä. Tämä ulkopuolisen tahon toteuttama kyselytutkimus antaa myös yrityksille hyödyllistä tietoa toimintansa kehittämiseen.

Tätä mieltä on ohjelmistoyritys CubiCasan Head of Production Sourcing Robert Ng, joka vastaa Vietnamissa yrityksen tuotantoon tarvittavista hankinnoista muun muassa henkilöstöresurssien osalta.

CubiCasaa koskevassa monitoroinnissa Finnpartnership hyödynsi kyselytutkimuksiin erikoistunutta yritystä. Sen toteuttamassa verkkokyselyssä työntekijöillä oli mahdollisuus vastata laajasti työtä ja työolosuhteita koskeviin kysymyksiin.

”Kyselyn tulos kertoi, missä asioissa olemme onnistuneet ja missä meillä on kehitettävää. Uskon, että työntekijät kertoivat vapaammin myös huolenaiheistaan, kun kyselyn toteutti riippumaton ja ammattitaitoinen taho”, Robert Ng sanoo.

45 prosenttia työntekijöistä naisia

Oululaisella CubiCasalla on ollut muutaman vuoden ajan Vietnamissa tytäryhtiö, joka työllistää runsaat 600 henkeä Ho Chi Minh Cityssä ja maan keskiosan Huessa. Liiketoiminnan käynnistämiseen liittyviin valmisteluihin ja vietnamilaisen henkilöstön kouluttamiseen yritys sai Finnpartnershipin liikekumppanuustukea.

Kiinteistöalalle ohjelmistoja ja digitaalisia palveluja tarjoava yritys on kasvanut Vietnamissa nopeasti. Rekrytoinneissa etusija pyritään antamaan työttömille naisille ja alemmista tuloryhmistä tuleville työnhakijoille. Noin 45 prosenttia työntekijöistä on naisia, mikä on it-alalla varsin korkea osuus.

CubiCasalla on pyritty rakentamaan rekrytointiprosessit ja työskentelymahdollisuudet sellaisiksi, että ne sopivat eri elämäntilanteissa oleville henkilöille. Vietnamissa esimerkiksi naiset joutuvat usein tinkimään työurastaan perheen takia. CubiCasa pystyy tarjoamaan varsin joustavan työnkuvan. ”Työntekijä voi tehdä töitä myös kotona, jos hän selviytyy työtehtävistään etänä. Kannettava tietokone ja nettiyhteys riittävät”, Robert Ng kertoo.

Kysely auttaa suuntaamaan kehitystoimia

Verkkokyselyn ohella Finnpartnershipin monitoroija vieraili CubiCasan toimipisteessä ja teki haastatteluja kasvokkain. Kyselytutkimuksen tulokset esiteltiin yritykselle ja ne käsiteltiin johtoryhmässä. Robert Ng sanoo, että osa työntekijöiden kehitystoiveista oli jo ennestään tiedossa, mutta kysely on auttanut suuntaamaan kehitystoimia edelleen.

Palautteessa nousivat esille toiveet nousujohteisista työurista. Robert Ngin mukaan työnantaja tekee parhaansa tarjotakseen työntekijöille entistä haasteellisempia työtehtäviä, jotka vastaavat heidän osaamistaan. ”Mahdollisuudet urapolun nopeaan etenemiseen ovat kuitenkin rajalliset, sillä päällikkö- ja asiantuntijatason tehtäviä on rajallinen määrä.”

Positiivinen palaute lämmittää työnantajaa

CubiCasa noudattaa tarkasti Vietnamin työaikalakeja, mutta yövuoroa tekeviltä työntekijöiltä tuli palautetta valvomisen rasittavuudesta pitkän päälle. Työssä jaksamista on nyt pyritty parantamaan lisäämällä työvuorokiertoa ja antamalla yöllä työskenteleville mahdollisuus tehdä myös päivävuoroja. ”Kokonaan yötyöstä emme pysty luopumaan, sillä meidän on pystyttävä palvelemaan nopeasti myös amerikkalaisia asiakkaitamme. Aikaero Vietnamin ja Pohjois-Amerikan välillä on 10–12 tuntia”, Robert Ng perustelee.

Positiivista palautetta CubiCasa sai monitoroinnissa vahvasta yhteisöhengestä ja esihenkilöiden tuesta työntekijöille. Tämä mahdollistaa työn ja perhe-elämän sujuvan yhteensovittamisen. Lähimmän esihenkilön kanssa voi esimerkiksi varsin joustavasti sopia työjärjestelyistä, jos lapsi on kipeänä. ”Parasta palautetta työnantajalle oli se, että työntekijät ovat valmiita suosittelemaan CubiCasaa työpaikkana myös ystävilleen ja sukulaisilleen. Se kertoo, että henkilöstö on ylpeä työstään.”

CubiCasa CubiCasa

Finnpartnershipin hankkeiden monitorointi

– Finnpartnership tekee vuosittain 4–5 monitorointia tukemilleen hankkeille eri kohdemaissa.

– Tavoitteena saada lisätietoa tukirahaa saaneen suomalaistoimijan hankkeen toteutuksesta ja nykytilasta, antaa tarvittaessa suosituksia ja tarjota tukipalveluita.

– Monitorointikäynneillä haastatellaan aina suomalainen ja paikallinen toimija(t). Jos monitoroitavassa paikallisorganisaatiossa on tarpeeksi työntekijöitä, monitoroinnissa toteutetaan myös anonyymi kysely useille organisaation työntekijöille.

– Kysely mahdollistaa sen, että jokainen yrityksen työntekijä saa äänensä kuuluviin. Kyselyyn osallistuminen ei vaadi lukutaitoa. Se toteutetaan paikallisella kielellä eikä sen tekeminen vaadi nettiyhteyttä.

Jaa sosiaalisessa mediassa