Vammaisjärjestön ja yrityksen yhteistyö tuottaa tuloksia Etiopiassa
Abilis-säätiö ja Sera Helsinki loivat Finnpartnershipin tuella yhteistyökuvion, joka avasi markkinat vammaisten matonkutojien valmistamille tuotteille. Kumppanuus auttaa selättämään vaikeatkin paikat.
Säällisen työpaikan löytäminen ei aina ole helppoa Etiopian kaltaisessa kehitysmaassa, mutta erityisen vaikeaa se on vammaisille henkilöille.
Vammaisten ihmisten asemaa edistävä Abilis-säätiö ja etiopialaiset vammaisjärjestöt ovat tehneet muutaman vuoden ajan yhteistyötä design-mattoja valmistuttavan Sera Helsinki Oy:n kanssa. Sen myötä on koulutettu ja työllistetty lähes 300 henkeä, pääasiassa eri tavoin vammaisia ihmisiä.
”Homma lähti liikkeelle siitä, että Sera otti yhteyttä ja kertoi etsivänsä Etiopiasta vammaisjärjestöjä tai vammaisten ihmisten mattokutomoja, joiden kanssa voisi aloittaa yhteistyön. Pidimme ajatuksesta työllistää vammaisia ihmisiä koko arvoketjuun. Toki yritysideologia oli uutta, ja tilanne vaati kypsyttelyä”, Abiliksen toiminnanjohtaja Marjo Heinonen kertoo.
Abilis tunsi ennestään hyvin maan vammaisjärjestöjä ja oli tukenut aiemmin myös vammaisten ihmisten kutomoja. Keskustelut johtivat siihen, että Sera alkoi ostaa kahdelta järjestöltä mattoja, jotka oli valmistettu yrityksen antamien ohjeiden ja laatuvaatimusten mukaan.
Finnpartnershipin tuella iso merkitys
Samaan aikaan Abilis antoi järjestöille rahallista tukea, jonka avulla pystyttiin remontoimaan kutomohuoneita, parantamaan esteettömyyttä ja hankkimaan tuotannossa tarvittavia työvälineitä ja raaka-aineita.
”Lisäksi tarvittiin muun muassa henkilökunnan koulutusta ja laadun tarkkailijoita näkövammaisten matonkutojien tueksi. Ulkoministeriön perinteinen projektirahoitus ei riittänyt kattamaan kaikkia näitä asioita, joten päätimme hakea tähän tarkoitukseen Finnpartnershipin tukea”, Heinonen toteaa.
Sera Helsinki oli saanut Finnpartnershipin liikekumppanuustukea jo aiemmin toimintansa käynnistämiseen ja henkilöstön koulutukseen Etiopiassa.
Abilikselle Finnpartnershipin rahoitus mahdollisti noin kahden vuoden ajan matonkutojien ja kouluttajien palkat sekä tietyt matkat Etiopiassa ja Suomesta Etiopiaan.
”Tuki on ollut meille merkittävä asia. Sillä on ollut keskeinen rooli vammaisryhmien identifioinnissa”, Heinonen sanoo.
Hyvä suhde auttaa vaikeissakin paikoissa
Abiliksen ja Sera Helsingin yhteistyö on jatkunut nyt muutaman vuoden. Heinosen mukaan hyvä suhde on auttanut selättämään myös eteen tulleita vastoinkäymisiä.
”Etiopiassa on ollut vastustusta business-ideologiaa kohtaan. Vammaisjärjestöt ovat olleet hyvin konservatiivisia ja halunneet tehdä oman mielensä mukaan. Samalla on kuitenkin tuotettu mattoja ja laajennettu toimintaa.”
Koko mattojen tuotantoprosessi on nyt Etiopiassa vammaisten ihmisten käsissä.
He kasvattavat maaseudulla lampaita, joista saadaan laadukasta villaa. Kehrääjänaiset tekevät villasta lankaa, joka kuljetetaan pääkaupunki Addis Abebassa toimiviin kutomoihin.
Kumppanit täydentävät toisiaan
Työnjako järjestöjen ja yrityksen välillä on Heinosen mielestä selvä. Järjestöt identifioivat ja kouluttavat vammaisia ihmisiä eri tehtäviin. Sera vastaa puolestaan mattojen suunnittelusta, laadusta, myynnistä ja markkinoinnista.
”Sera ja Abilis ovat monella tavalla täydentäneet toisiaan. Yhteyttä on pidetty säännöllisesti, lähes päivittäin. Myös ongelmia on ratkottu yhdessä.”
Abiliksen ohjelmakoordinaattorin Hanna Kähkösen mielestä järjestön ja yrityksen välinen yhteistyö edellyttää samansuuntaisia arvoja ja visiota, johon halutaan päästä. Jos nämä asiat eivät kohtaa, yhteistyö on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta.
”Onnistumisen edellytyksiä ovat avoimuus, luottamus ja säännöllinen viestintä. On tärkeää, että vaikeudet jaetaan ja toinen pidetään tietoisena siitä, mitä tapahtuu.”
Kähkösen mielestä yrityksen on ymmärrettävä, että järjestö tekee muutakin kuin yritysyhteistyötä. Järjestön tulee puolestaan hahmottaa, että yrityksen elinehtona on tuottaa voittoa, jotta toiminta on kestävällä pohjalla.
Molemmat osapuolet oppivat toisiltaan
Kähkösen mukaan yhteistyö on ollut opettavaista molemmille osapuolille. Abilis on oppinut tuntemaan käsityönä tehtyjen tuotteiden valmistuksen moninaiset vaiheet. Myös laadun ja markkinoinnin merkitys on tullut tutuksi.
”Sera on puolestaan oppinut vammaisuudesta ja vammaisten ihmisten haasteista. Olemme kohdanneet yhdessä myös yritysvastaisuutta ja pelkoa hyväksikäytetyksi tulemisesta. Yhdessä luomme kuitenkin luottamusta. Meillä on hyvät etiopialaiset yhteistyötahot, jotka tekevät työtä ruohonjuuritasolla arvojemme mukaisesti ja luottamusta luoden.”
Abilis on toiminut Etiopiassa vuodesta 2007 lähtien. Vuosien aikana on havaittu, että toimeentulohankkeiden heikkoutena on markkinoiden puute.
”Tuotteet eivät mene kaupaksi, koska samoja tuotteita kopioidaan, eikä design-ajattelua ole. Omien tuotteiden markkinointi on puutteellista, samoin liiketoiminta-ajattelu laajemminkin.”
”Seran ansiosta vammaisten ihmisten valmistamilla design-matoilla on markkinat, jotka hyödyttävät matontekijöiden lisäksi myös langankehrääjiä ja lampaankasvattajia”, Kähkönen sanoo.
Kuva: Abilis-säätiö
Jaa sosiaalisessa mediassa