Suomalaisella osaamisella ratkaisuja maailmanlaajuisiin terveyshaasteisiin
Suomalaiset terveysteknologiayritykset ovat lähteneet Afrikan ja Aasian markkinoille tarjotakseen ratkaisuja merkittäviin sairauksiin ja terveysuhkiin ja Keniaan viedään suomalaista vanhustenhoidon osaamista. Kolme Finnpartnershipin tukea saanutta terveysalan yritystä kertoo kokemuksistaan.
Resistomap
Superbakteerien leviäminen on globaali uhka
Antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien leviäminen on maailmanlaajuinen terveysuhka. Vastustuskykyisiä bakteereita havaitaan eniten maissa, joissa ympäristö on saastunut erityisesti ihmisperäisten jätteiden vuoksi ja joissa käytetään paljon antibiootteja. Varsinkin kehittyvissä maissa, joissa antibioottien käyttöä ei ole rajoitettu samalla tavoin kuin länsimaissa, riski antibioottiresistenttien bakteerien kehittymiseen on suuri. Tilannetta on seurattava tarkasti. Superbakteereista ja niiden riskien hallintaan tarvitaan lisää tietoa ja osaamista erityisesti kehitysmaissa.
Tavoitteena globaali antibioottiresistenttien bakteerien seuranta
Resistomap Oy tarjoaa tutkimuslaitoksille, terveysalan toimijoille ja ruoka- ja maataloussektorin yrityksille antibioottiresistenttien bakteerien tunnistamispalvelua. Finnpartnershipin tukeman hankkeen pitkän aikavälin tavoitteena on kehittää maailmanlaajuista antibioottiresistenttien bakteerien monitorointia, kertoo Resistomapin toimitusjohtaja Windi Muziasari.
Hankkeen käynnistämseksi Finnpartnershipin rahoitti selvitystyötä, jonka Resistomap teki yhdessä laboratoriopalveluja tuottavan indonesialaisen yhteistyökumppanin, Universitas Gadjah Mada Biotechnology Centre:n (UGM), kanssa. Vuonna 2020 aloitettiin pilottiprojekti yhteistyössä kolmen indonesialaisen sairaalan kanssa, joiden jätevesistä löytyvistä DNA-näytteistä Resistomap seuloo antibioottiresistentit bakteerit.
Varsinaisten ympäristönäytteiden lähettäminen Suomeen vaatisi raskaan lupamenettelyn ja siksi vain näytteistä eristetty DNA lähetetään Suomeen asti. Nyt DNA:n eristämisestä vastaa yhteistyökumppani, mutta seuraavassa hankevaiheessa Resistomap aikoo perustaa Indonesiaan oman keskuslaboratorion, johon ympäristönäytteitä voidaan lähettää muistakin Aasian maista. Keskuslaboratorion perustamisen myötä Resistomap suunnittelee perustavansa tytäryhtiön Indonesiaan. Resistomapin vielä pidemmän aikavälin tavoitteena on päästä yhteistyössä YK:n kanssa rakentamaan globaalia digitaalista tietokantaa antibioottiresistenteille bakteereille.
Hankkeen alussa koulutetaan kumppaneita ja tuetaan naistutkijoita tiedeurallaan
”Hankkeen kahdessa ensimmäisessä vaiheessa opimme tuntemaan paljon potentiaalisia kumppaneita ja tänä vuonna, kolmannessa vaiheessa arvioimme ketkä olisivat parhaat yhteistyökumppanit keskuslaboratiollemme”, kertoo Muziasari.
Hankkeen kouluttamien yhteistyökumppanien työntekijöiden kautta tietoisuus superbakteereista lisääntyy, jolloin niiden leviäminen voidaan ehkäistä ajoissa. Hanke tuottaa myös uutta tietoa antibioottiresistenteistä bakteereista ja niiden tunnistamisesta. Resistomapin kouluttama yhteistyökumppani jatkaa edelleen myös työtä maatalouteen ja lannoitteisiin liittyvien antibioottiresistenttien bakteerien tunnistamiseksi Indonesiassa muualta saadun rahoituksen avulla.
”On hyvä asia, että Finnpartnership haluaa kannustaa naisia. Siksi olemme hankkeen pilotointivaiheessa, nyt kun toiminta on vielä pienimuotoista, rekrytoineet pääasiassa vain naisia hankkeeseen. Naisten eteneminen uralla ei ole Indonesiassa helppoa ja olemme halunneet rohkaista ja tarjota heille mahdollisuuksia”.
Aqsens Health
Suusyöpä on Intiassa suuri kansanterveysongelma
Vuosittain Intiassa suusyöpään kuolee 52 000 ihmistä. Noin joka kolmannella syöpää sairastavalla intialaisella on suusyöpä. Miehillä se on syövistä yleisin. Suurin syy suusyövän yleisyyteen Intiassa on purutupakan käyttö. Luonnossa kasvavasta karsinogeenisesta betel-lehdestä tehtyä purutupakkaa käyttävät eniten kaikkein köyhimmät.
Suusyöpien seuranta ja varhainen diagnosointi on tärkeää, sillä syöpä etenee nopeasti ja pitkälle edenneenä sen hoito on vaikeaa. Mitä nopeammin syöpä havaitaan, sitä parempi on parantumisen ennuste ja hoito ei tule kohtuuttoman kalliiksi. Usein syöpä havaitaan kuitenkin liian myöhään.
Edullinen ja helppokäyttöinen menetelmä suusyövän seulontaan
Aqsens Health Oy on patentoinut Turun yliopistossa kehitetyn edullisen ja helppokäyttöisen suusyövän seulontamenetelmän. Pikatestillä pystytään seulomaan syljestä aikaisen vaiheen suusyöpää. Yrityksen kehittämää menetelmää voivat hyödyntää niin yksityiset terveydenhoidon toimijat ja kolmas sektori kuin julkinen terveydenhoito.
Perinteisillä menetelmillä suusyövän diagnosointi vaatii lääkärin aikaa ja koepalan ottamista. Se on kallista ja useimmilla intialaisilla ei siihen ole edes varaa. Testausprosessin kustannukset pienenevät huomattavasti kun testauslaite voidaan viedä paikanpäälle ja testi tehdä heti siellä, missä huonosti kuljetusta kestävä sylkinäyte otetaan.
Oikeat yhteistyökumppanit avaavat ovia markkinoille
Yrityksen menestyksekkään toiminnan edellytyksenä on ollut oikeiden kumppaneiden löytyminen. Kansainvälisestikin tunnustettu The Public Heath Foundation of India (PHFI) on vastaa tuotteen validointitestauksesta Intiassa.
Aqsensin toimitusjohtaja Timo Teimonen kertoo yrityksen aloittaneen Intiassa yhteistyön myös maan suurimman bioteknologiayhtiön, Bioconin säätiön kanssa. Bioconin kautta yritykselle aukesi kontaktit Intian bioteknologiaministeriöön. ”Intia on sellainen maa, jossa on valtavan suuri merkitys sillä, että me toimimme valtion ja julkisten organisaatioiden kanssa yhdessä ja heidän kauttansa”.
Skaalautuva terveysteknologia tuottaa kannattavaa liiketoimintaa ja laajoja kehitysvaikutuksia
Bioconin säätiö tekee nyt jo vuosittain pelkästään hyväntekeväisyystyönä yli 100 000 seulontaa vuodessa. Aqsens pyrkii tulevaisuudessa yhteistyöhön myös muiden terveysalalla toimivien säätiöiden, suurten rahastojen ja kehityspankkien kanssa. ”Tällaisten toimijoiden kautta pystymme saamaan toiminnallemme sellaisen skaalan, jolla on todellista vaikuttavuutta”, kertoo Teimonen. ”Kunhan toiminta pääsee kunnolla käyntiin, Aqsensin kehittämällä menetelmällä tullaan tekemään vuosittain miljoonia suusyöpäseulontoja. Suusyöpä on suuri ongelma myös Intian väkirikkaissa naapurimaissa, joten Aasian markkinoilla tuotteelle löytyy paljon kysyntää” . Alunperin menetelmä kehitettiin suusyövän seulontaan, mutta laite on osoittautunut erittäin hyödylliseksi myös tarttuvien tautien epidemian seurannassa. Ghanassa samaa laitetta ja teknologiaa käytetään malarian diagnosointiin syljestä. Menetelmästä tekee kiinnostavan erityisesti se, että kännykkä, joka toimii testien lukulaitteena, tietää jatkuvasti testien ajan ja paikan. Tämä on erityisen arvokasta tietoa epidemioiden leviämisen seurannassa. Tilannekuvaa saadaan näin automaattisesti, kertoo Teimonen.
Amanihoiva
Keniassa on tarvetta vanhusten kotihoidon palveluille ja hoitajien koulutukselle
Vaurastuminen, elintason nousu ja ihmisten parempi terveys saavat ihmiset elämään entistä pidempään, mikä vaikuttaa myös Kenian kaltaisten alemman keskitulon maiden väestörakenteeseen. Maksukykyisiä ja kotihoitoa tarvitsevia vanhuksia on yhä enemmän, mutta heidän tarvitsemiaan terveyspalveluita on maassa vielä huonosti saatavilla. Vanhushoidon ammatillista koulutusta ei Keniassa juurikaan ole, eikä kotona vanhusten hoivasta vastaaville perheenjäsenille ole riittävästi tarjolla ulkopuolista ammattimaista apua.
Keniassa vanhustenhoidon koulutuksessa on vielä paljon kehitettävää. Hoitajakoulutukseen ei ole kuulunut vanhustenhoitoon liittyviä opintoja, eikä vanhusten hoitoon erikoistunutta julkista lähihoitaja- tai geronomikoulutusta Keniassa ole tarjolla lainkaan. Sairaanhoitajia avustavan tai kotihoitoa suorittavan henkilökunnan koulutustarvetta ei Kenian julkisessa koulutusjärjestelmässä ole tunnistettu tai standardisoitu.
Amani Care – kotihoitoa ja kotisairaanhoitoa maksukykyisille senioreille Keniassa
Amanihoiva Kotihoito Oy on perustanut vanhusten kotihoitopalveluja tarjoavaa tytäryrityksen Amani Hoiva Kenya Ltd.:n, parantamaan vanhusten hoitoa Keniassa. Yritys tulee tarjoamaan Amani Care -brändin alla kotihoitoa ja kotisairaanhoidon palveluja maksukykyisille senioreille. Tavoitteena on tarjota asiakkaille suomalaisten ja eurooppalaisten standardien mukaista hoitoa.
Toiminta käynnistetään pääkaupungissa Nairobissa, mutta digitalisaatio mahdollistaa toiminnan laajentamisen Kenian rannikolle, keskiylängölle ja Maasai Maran alueelle, joissa voidaan palvella myös eurooppalaisia senioreita, jotka viettävät osan vuodesta Keniassa. Toiminnan laajetessa Nairobista muualle maahan lääkäripalveluiden saatavuus etäyhteydellä luo kustannustehokkuutta kun lääkäri pystyy etäyhteydellä ohjeistamaan paikan päällä olevia hoitajia.
Suomesta vanhushoidon oppeja Keniaan
Amanihoivan toimistusjohtaja Faisa Egge kertoo, että yrityksen ensimmäisten 50 työntekijän koulutus aloitetaan vuoden 2022 keväällä. Osa opettajista tulee Suomesta, Kokkolan alueen sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksista. Suomalaiset tuovat koulutukseen sellaisia vanhusten hoidon kannalta keskeisiä sisältöjä, jotka puuttuvat vielä kokonaan kenialaisesta hoitajakoulutuksesta. Eggen mukaan esimerkiksi potilaan itsemääräämisoikeus on kenialaisessa hoitokontekstissa vierasta.
Suunnitelmissa on, että tämä koulutus voisi myös soveltuvin osin toimia skaalattavana pilottina valtion ja yksityisten sairaanhoidon oppilaitosten käyttöön ja näin olla mukana kehittämässä vanhustenhoidon erikoisosaamista koko maassa. Suomalaisen vanhusten hoivaosaamisen ja -koulutuksen integroinnista virallisen, auktorisoidun sairaanhoitajakoulutuksen yhteyteen on jo alustavasti keskusteltu ministeritasolla saakka.
Kannattava liiketoiminta mahdollistaa perusterveydenhoidon tarjoamisen myös köyhimmille
Terveydenhoidon eriarvoisuus on Keniassa suuri ongelma. Keniassa julkisen terveydenhuollon puutteista kärsivät erityisesti äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset, ne joilla ei ole varaa maksaa hoidostaan.
Sen lisäksi, että hankkeella edistetään vanhusten terveyttä ja hyvinvointia, sillä on myös terveyden eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävä mission. “Meidän pitää auttaa myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus terveyteen. Se ei saa olla rahasta kiinni”, sanoo Amanihoivan toimitusjohtaja Faisa Egge. Varsinaisen liiketoiminnan käynnistyttyä kunnolla, yrityksen on tarkoitus tarjota maksuttomia perusterveydenpalvelujaan haavoittuvassa asemassa olevissa yhteisöissä.
Finnpartnershipin tuki on ollut tärkeää liiketoiminnan käynnistämisessä
”Joudumme raportoimaan Finnpartnershipille toimintamme kehitysvaikutuksista, joten meidän täytyy miettiä niitä. Vaikutusten huomioiminen on tärkeää aina, mutta aivan erityisesti kehitysmaissa, sillä emme halua lisätä niiden ongelmia”, sanoo Resistomapin toimitusjohtaja Windi Muziasari. ”Finnpartnership on opettanut meille miten kestävän kehityksen tavoitteet huomioidaan ja kehitysvaikutuksia analysoidaan. Tästä on ollut meille paljon hyötyä hakiessamme hankkeelle lisää rahoitusta muilta rahoittajilta.” ”Finnpartnershipin taloudellinen tuki on mahdollistanut matkat Indonesiaan, mitä ilman paikallisiin kumppaneihin tutustuminen olisi ollut vaikeaa. Hankkeella, jolla on tällainen hyvin pitkän aikavälin tavoite, taloudelliset riskit ovat niin suuret, että ilman Finnpartnershipin tukea niitä ei olisi voitu ottaa.”
Myös Aqsens Healthille Finnpartnershipin hankkeelle myöntämä liikekumppanuustuki on ollut tärkeässä roolissa yrityksen perustaessa tytärytiönsä Intian Bangaloreen. Ilman tytäryhtiötä Intian bioteknologiaministeriön lääketieteellisten validointikokeilta edellyttämät luvat olisivat jääneet saamatta. Finnpartnershipin tuki on myös mahdollistanut sen, että yhteiskunnalliset vaikutukset ja niiden arviointi on voitu pitää projektissa keskeisessä roolissa, mikä on tärkeää yhtiölle, sen kumppaneille ja asiakkaille.
Amanihoivan toimitusjohtaja kiittää miten Finnpartnershipin tuki on mahdollistanut hyvän suunnittelun, riittävästi resursseja tarpeelliseen esiselvitystyöhön ja sopivien yhteistyökumppanien löytämiseen yritykselle.
Jaa sosiaalisessa mediassa