Edutenin oppimisinnovaatio innostaa matematiikan oppimiseen Vietnamissa – pilotti tähtää laajaan käyttöönottoon
Suomalainen oppimisalusta auttaa oppilaita oppimaan matematiikkaa ja innostaa opettajia kehittämään digipedagogiikkaa Vietnamissa. Edutenin tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten matematiikan oppimistuloksia ympäri maailmaa.
Eduten on käynnistänyt pilottihankkeen Vietnamin julkisessa koulutusjärjestelmässä yhteistyössä Unicef Vietnamin, Vietnamin opetusministeriön (MoET) ja paikallisten koulutuksen viranomaisten (DoET) kanssa.
Tavoitteena on vahvistaa matematiikan oppimistuloksia, innostaa ja motivoida oppilaita sekä kehittää opettajien digipedagogista osaamista. Eduten on saanut Finnpartnershipin ODA-pilotointitukea Vietnamin hankkeeseen.
Yhteistyö Unicefin kanssa loi pohjan onnistuneelle pilotille
Pilotti toteutetaan Lao Cain maakunnassa, joka edustaa osaltaan Vietnamin etnisesti monimuotoisia ja sosioekonomisesti haastavia alueita. Mukana on 10 koulua, noin 500 oppilasta ja 20 opettajaa. Pilottijakso kestää 12 viikkoa, jonka aikana oppilaat
ja opettajat käyttävät Edutenia osana matematiikan opetusta. Oppimista mitataan ennen ja jälkeen jakson tehtävillä testeillä sekä Edutenin tuottamalla analytiikalla.
”Tavoitteemme on osoittaa, että Edutenin globaalisti tutkitut hyödyt oppimistuloksissa ja opettajien hyvinvoinnissa ovat sovellettavissa myös Vietnamin julkisissa kouluissa. Tämä pilotti on meille tärkeä askel kohti laajempaa käyttöönottoa”, Edutenin kansallisten projektien johtaja Jussi-Pekka Järvinen kertoo.
Järvinen korostaa osaavien kumppaneiden merkitystä.
”Kaiken keskiössä on se, että toimimme yhdessä paikallisten viranomaisten ja kolmannen sektorin kanssa. Yhteistyö Unicefin kanssa luo vahvan pohjan onnistuneelle pilotille.”
Pelillistäminen ja jatkuva palaute saavat kiitosta
Opettajille järjestettiin syyskuussa Lao Caissa kaksipäiväinen oppimisalustan koulutus, jossa yhdistettiin suomalaisen pedagogiikan periaatteet ja Edutenin käytännön opastus. Koulutuksessa käsiteltiin muun muassa pelillistämisen vaikutusta oppimismotivaatioon, oppilaiden ja opettajien matematiikkaan liittyvien ennakkoasenteiden muuttamista sekä oppimisanalytiikan hyödyntämistä opetuksen eriyttämisessä.
Koulutukseen osallistuneet opettajat olivat alustasta ja opetuksesta innoissaan. Palautteissa korostui pelillistämisen hyödyt oppimistuloksien parantamisessa.
”Oppilaat innostuvat matematiikasta pelien kautta ja oppivat kuin huomaamatta”, kertoi eräs opettaja.
”Saimme koulutuksesta konkreettisia työkaluja, joilla voimme tukea oppilaita yksilöllisesti”, totesi toinen osallistuja.
Monet opettajat toivoivat, että koulutusta voitaisiin laajentaa useampiin kouluihin.
”Tämä tuo todellista lisäarvoa opetukseen erityisesti haastavissa olosuhteissa”, kuului yksi palautteista.

Tähtäimessä skaalaus koko julkiseen koulujärjestelmään
Pilotti on osa laajempaa strategiaa, jonka tavoitteena on skaalata Eduten koko Vietnamin julkiseen koulutusjärjestelmään. Aiemmat kansainväliset pilotit
mm. Bhutanissa, Uzbekistanissa, Laosissa, Mongoliassa ja Liettuassa ovat jo johtaneet laajempiin kansallisiin käyttöönottoihin, ja Vietnamissa odotetaan vastaavia tuloksia.
Järvisen mukaan Vietnamin projektissa on ollut tärkeää edetä nöyrällä asenteella ja kuunnella herkällä korvalla paikallisia toimijoita.
”Suomalaisella koululla ja pedagogiikalla osalta ei ole mitään yksinkertaista siirrettävää pakettiratkaisua, jolla saadaan toisen maan kontekstissa parempia oppimistuloksia. Mutta me olemme kehittäneet Suomessa ja globaalisti todennettuja työkaluja, jotka paikalliseen kontekstiin upotettuna voivat tutkitusti parantaa opetusta ja oppimista. Julkisella sektorilla nöyrä asenne ratkaisee – miten yhteistyöllä rakennamme kaikkia osapuolia palvelevan kokonaisuuden”, Järvinen tiivistää.
Edutenin pilotti Vietnamissa ei ole vain teknologian käyttöönottoa, vaan kokonaisvaltainen panostus opettajien osaamiseen, oppilaiden hyvinvointiin ja koulutuksen tasa-arvoon.

Edutenin vinkit suomalaisyrityksille pilotointiin kehittyvillä markkinoilla:
- Määrittele reunaehdot omalle pilotille – aina paikallinen tarve ja oma tuote eivät kohtaa hyvästä aloitteesta huolimatta.
- Varustaudu pitkällä pinnalla – rahoitushakemuksen tekeminen ja rahoituksen saaminen vie aikaa etenkin julkisen puolen projekteissa. Selvitä laajasti eri rahoitusmahdollisuuksia esimerkiksi kehityspankkien kautta-
- Hyvät paikalliset kumppanit luovat hyviä tuloksia – he tuovat paikallisymmärryksen ja oikeat kontaktit.
- Osaa kuunnella ja neuvotella – kuuntele herkällä korvalla, mitä paikalliset toimijat yrittävät kertoa. Maasta ja kontekstista riippuen, monia asioita sanotaan epäsuoraan. Ymmärrä konteksti, jossa toimit.
- Ole nöyrä – älä vie ratkaisua tai tuotetta ylivertaisena maailmalle. Paikallisen toimintaympäristön asiantuntijat tietävät mikä on heille parhaaksi, ja sinun tehtäväsi on tukea heitä siinä.
Jaa sosiaalisessa mediassa
Pilotoi tuotetta tai palvelua kansainvälisen järjestön kanssa
Finnpartnershipin ODA-pilotointituki tarjoaa suomalaisyrityksille väylän kansainvälisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin.