Ennätysmäärä hakemuksia ja lisää hankkeita Ukrainaan – tutustu Finnpartnershipin vuoden 2024 tuloksiin

Vuosi 2024 päätti Finnpartnership-ohjelman kolmivuotisen ohjelmakauden menestyksekkäästi. Kiinnostus liikekumppanuustukea kohtaan oli ennennäkemättömän suurta ja myönnetyn tukirahan määrä korkein ohjelman historiassa. Merkittävä osa suomalaisyritysten hankkeista suuntautui Ukrainaan.
Vuonna 2024 liikekumppanuustukea myönnettiin suomalaisille yrityksille ja organisaatioille ennätykselliset 11,9 miljoonaa euroa. Rahoituksen määrä kasvoi 74 prosenttia edellisestä vuodesta. Ohjelmakauden aikana yritysten hankkeiden keskikoko on noussutkin joka vuosi. Viime vuonna tukirahaa saaneet hankkeet keskittyivät 18 eri sektorille, joista suosituimpia olivat koulutus-, rakennus- ja terveysala.
Suomalaisten yritysten kiinnostus Ukrainaa kohtaan kasvoi entisestään vuonna 2024. Kolmas osa Finnpartnershipin saamista hakemuksista kohdistui Ukrainaan, mikä kertoo siitä, että suomalaiset toimijat haluavat olla vahvasti mukana Ukrainan tukemisessa ja jälleenrakentamisessa. Eniten tukirahaa myönnettiin rakennus- ja IT-sektoreille, jotka yhteensä vastasivat lähes 40 prosentista Ukrainaan kohdistuneista hakemuksista.
Myös Finnpartnershipin Global Gateway -kampanja ylitti sille asetetut tavoitteet, ja toiminnasta tehtiin pysyvä osa ohjelman palveluita vuodesta 2025 eteenpäin. Kampanjan tavoitteena oli vuosien 2023–2024 aikana saatella 15 suomalaisyritystä EU:n hankintojen ja investointien yhteyteen liikekumppanuustuen avulla.
Vuoden 2024 aikana tietoisuus Finnpartnershipin palveluista lisääntyi laajasti eri sektoreilla sekä esimerkiksi suuryrityksissä. Vuoden 2024 avainlukuja:
- Finnpartnership vastaanotti 142 liikekumppanuustukihakemusta. Hakemusten määrä kasvoi 23 prosenttia edellisestä vuodesta
- Tukirahaa myönnettiin yhteensä 88 suomalaisyritykselle ja -organisaatiolle
- Suosituimmat kohdemaat olivat Ukraina, Intia ja Kenia
- Ukrainan hankkeille myönnettiin 45 prosenttia kaikesta tuesta
Tutustu tarkemmin alta Finnpartnershipin 2024 vuosiraporttiin ja lataa oma kopio.
Jaa sosiaalisessa mediassa