Uutiset

Finnpartnership-ohjelma jatkaa hyvien tulosten siivittämänä Finnfundin ja ulkoministeriön välisellä sopimuksella optiokaudelle 2025–2027

10.12.2024
optiokausi 2025-2027

Finnpartnership-ohjelma jatkaa pääosin samansisältöisin ja osin laajennetuin palveluin optiokaudelle 2025–2027. Liikekumppanuustuki-avustus ja B2B Matchmaking -palvelut kohdemaatapahtumineen jatkuvat vuoden 2025 puolella pääosin entisen kaltaisina. Tukirahan ehtoihin on tulossa pienehköjä muutoksia, ja haettavaksi avautuu lisäksi kokonaan uusi innovaatiorahoitukseen keskittyvä hanketyyppi. Näistä tiedotamme erikseen vuodenvaihteen erillisjakelulla, joka julkaistaan 17.12. Muista lukea!

Finnpartnership-ohjelma saavutti tai ylitti kaikki ohjelmakaudelle 2022–2024 asetetut tavoitteensa. Kolmen vuoden aikana hankkeiden keskimääräinen koko on kasvanut n. 50 000 eurosta nykyiseen yli 130 000 euroon, hakemusmäärä on noussut noin 45 prosenttia, ja yksityisen sektorin hankkeet on tuotu hankekohtaisen tuloskehikon ja siihen liittyvän raportoinnin avulla selkeämmin samalle viivalle muiden kehitysyhteistyövaroja käyttävien toimijoiden kanssa. Tähän vaadittava ensikäden oppiminen tapahtuu kuukausittain toteutettavissa virtuaalisissa hakemustyöpajoissa. Kuluneen syksyn aikana kuulolla onkin ollut jopa 50 suomalaisyritystä kerrallaan.

Kolmivuotisen ohjelmakauden aikana käynnistettiin lisäksi Global Gateway -kampanja ja liityttiin mukaan Suomen kansalliseen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan. Myös näissä molemmissa tavoitteet ylitettiin. Jo parikymmentä suomalaisyritystä on saateltu EU:n rahoitusten ja investointien piiriin. Osalla lisärahoituksia jo on saatuna, mutta suurin osa odottaa päätöksiä. Ukrainassa on vuoden loppuun mennessä käynnissä jo noin 40 suomalaisyritysten hanketta. Tämä tuli mahdolliseksi, kun Suomen kansallisen jälleenrakennussuunnitelman varoja avattiin kysyntävetoisesti suomalaisyrityksille saataville vuonna 2024 enemmän, kun alkuperäinen aikataulu olisi mahdollistanut.    

Jaa sosiaalisessa mediassa