Kiinnostus energiansäästöön kasvaa kohisten Kiinassa
Suomalaisen GreenStreamin osaaminen energiatehokkuudessa käy hyvin kaupaksi Kiinassa. Finnpartnershipin tuella oli iso merkitys, kun yritys etsi itselleen sopivaa kiinalaista kumppania.
Ilmansaasteista pahoin kärsivässä Kiinassa pyritään nyt tosissaan vähentämään teollisuuden päästöjä ja parantamaan tuotantolaitosten energiatehokkuutta. Suomalaiselle GreenStream Networkille tämä tarkoittaa nopeasti kasvavia markkinoita energiansäästöön liittyvissä palveluissa. ”Kiinassa on tällä saralla paljon tehtävää. Näkymät ovat valoisat, sillä bisnestä on mahdollista kasvattaa aika lailla”, GreenStreamin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Nykänen sanoo.
GreenStream lähti Kiinaan jo vuonna 2006. Ensimmäiset vuodet valtavilla markkinoilla eivät olleet kuitenkaan helpot. ”Pk-yrityksenä hakkasimme päätä moneen seinään”, Nykänen kertoo.
Oikean kumppanin etsintä onnistui
Vuonna 2009 GreenStream sai Finnpartnershipin liikekumppanuustukea paikallisen kumppanin identifiointiin. Tällä oli Nykäsen mukaan iso merkitys. Kumppaniksi löytyi kiinalainen perheyhtiö Juno Capital Group, jonka kanssa GreenStream tekee edelleen tiivistä yhteistyötä. ”Tavoitteemme oli löytää vahva kumppani. Finnpartnershipin tuen ansiosta pystyimme selvittämään perusteellisesti potentiaalisen kumppanin taustat. Yhteistyön opettelu vei oman aikansa, mutta vähitellen asiat alkoivat sujua.”
GreenStreamin ja Junon liikeideana oli aluksi etsiä Kiinasta kasvihuonekaasupäästöjä vähentäviä hankkeita, joista saatavat päästöoikeudet myytäisiin globaaleilla päästökauppamarkkinoilla. Samaan aikaan päästöoikeuksien hinta kuitenkin romahti, ja liiketoiminnalle oli haettava uutta painopistettä. GreenStream alkoi kehittää ESCO-liiketoimintamalliaan (Energy Service Company), jossa kiinalaisissa tehtaissa tehdään energiatehokkuushankkeita suomalaisen teknologian avulla.
Finnfundin sijoitus vauhdittaa bisnestä
ESCO-mallissa GreenStream suunnittelee hankkeet, etsii niihin laitetoimittajat Suomesta, järjestää rahoituksen ja valvoo hankkeen toteutuksen. Ansaintamallin pohjana on, että energiatehokkuushankkeesta syntyvät rahalliset säästöt jaetaan asiakkaan kanssa. ”Mittaamme ensin, kuinka paljon energiaa, vettä tai materiaaleja hanke säästää. Säästö muutetaan rahasummaksi, joka jaetaan sopimuksen mukaan asiakkaan kanssa viiden vuoden ajan. Tämän jälkeen laite siirtyy asiakkaan omistukseen, ja me siirrymme seuraavaan hankkeeseen.”
Vuonna 2014 Finnfund sijoitti 3,5 miljoonaa euroa GreenStreamin ja Juno Capital Groupin yhteisyritykseen Kiinassa. Nykäsen mukaan sijoitus auttaa kehittämään edelleen nopeasti kasvavaa ESCO-liiketoimintamallia.
Ministereistä vetoapua sopimusneuvotteluihin
Tähän mennessä GreenStream on sopinut viidestä energiansäästöhankkeesta. Neljä niistä on paperiteollisuudessa. Esimerkiksi Shandongin maakunnassa, muutaman sadan kilometrin päässä Shanghaista, yritys toteuttaa paperitehtaassa hankkeen, joka tuo jopa 40–60 prosentin säästön tuotantolaitoksen kuivautusjärjestelmässä. Investointi perustuu suomalaisen Runtech Systemsin teknologiaan. Päänavaus terästeollisuuteen on puolestaan Delong Steel -yhtiön tehtaalla toteutettava hanke, joka vähentää merkittävästi tuotantolaitoksen paineilmalaitteiden energiankulutusta. Tässä hyödynnetään suomalaisen Sarlinin teknologiaa.
Paperi- ja terästeollisuuden ohella GreenStreamin tavoitteena on saada asiakkaita myös kemian alan tehtaista. ”Olemme pystyneet hyödyntämään Junon kontakteja runsaasti energiaa kuluttavaan teollisuuteen. ESCO-bisnesmalli on lähtenyt todella hyvin liikkeelle.” GreenStreamin ajatuksena on kasvattaa jatkossa liiketoimintaa liittoutumalla kiinalaisten pankkien kanssa. Ajatuksena on, että GreenStream laittaa hankkeisiin jonkin verran omaa pääomaa, ja loppuosa rahoitetaan pankkien lainoilla.”Kiinalaiset pankit ovat osoittaneet suurta kiinnostusta tällaisiin energiatehokkuushankkeisiin.”
Finnpartnershipin ohella GreenStream hyödyntää myös muita Team Finland -verkoston palveluja. Nykäsen mukaan erityisen tärkeitä ovat olleet ministeritason vierailut Kiinaan. ”Monissa hankkeissa olemme onnistuneet vauhdittamaan sopimuksen allekirjoitusta, kun on ollut tiedossa, että sopimuksen solmimista todistamaan on mahdollista saada molempien maiden ministerit. Tällaisilla asioilla on Kiinassa suuri merkitys.”
Katso myös video ”Miten otat ulkomaanmarkkinat haltuun?” GreenStream-yrityksen perustajaosakas ja toimitusjohtaja Jussi Nykänen antaa muille yrittäjille kolme vinkkiä, miten ottaa ulkomaanmarkkinat haltuun.