Hakemuksen perustietoilmoituksella on kiire, mikäli haluat hakea liikekumppanuustukea vielä tänä vuonna!

19.12.2018

Finnpartnership muistuttaa kaikkia vielä tämän vuoden puolella liikekumppanuustukea hakevia yrityksiä siitä, että hakemus toimitetaan ministeriön sähköiseen asiointipalveluun kahdessa osassa. Ensimmäisen osan, perustietoilmoituksen käsittelyyn kuluu 1-3 päivää. Varsinaisen hakemuksen voi lähettää asiointipalveluun vasta sen jälkeen, kun ulkoministeriö on lähettänyt hakijalle asiointipalveluun perustietoilmoituksen vastaanottokuittauksen, jossa hakijaorganisaatiolle on annettu UHA-asiantunnus. Tämä tunnus merkitään hankehakemuslomakkeeseen.

Perustietoilmoituksessa kysytään hakevan yrityksen perustietoja, joten se kannattaa jättää palveluun välittömästi. Varsinaisen hakemuksen kirjoittamista voi jatkaa sillä välillä. Hakemukset, jotka saapuvat asiointipalveluun ennen vuoden vaihtumista 31.12. käsitellään nykyisten ehtojen mukaisesti. Vuodenvaihteen jälkeen saapuvat käsitellään 2019 ehtojen mukaisesti. Jos siis pelkkä perustietoilmoitus on saapunut vuoden 2018 puolella, käsitellään hanke 2019 ehdoin.

Liikekumppanuustuen ehdot uudistuvat vuonna 2019. Pilotti- ja demonstraatiohankkeet rajautuvat pois tuen piiristä niissä tapauksissa, joissa pilotointia ei tehdä yhdessä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Vuodenvaihteeseen odotetaan ruuhkaa, joten hakemus kannattaa jättää asiointipalveluun niin pian kuin mahdollista.

 

Tutustu myös liikekumppanuustuen hakuohjeisiin sekä usein kysyttyihin kysymyksiin.

avaa sulje