Egyptissä kysyntää suomalaiselle vesi-, jäte- ja energia-alan osaamiselle – Finnpartnershipin seminaarissa avattiin yhteyksiä yhteistyölle
7.5.2019
Egyptissä käynnissä olevat lukuisat valtavat rakennushankkeet tarjoavat mahdollisuuksia esimerkiksi vesi-, jäte- ja energia-alojen suomalaisyrityksille, mutta oikeiden yhteyksien luominen on olennaista.
Finnpartnershipin, Suomen Kairon-suurlähetystön sekä Finnish Water Forumin Kairossa 8.4. järjestämässä Doing Business with Finland -seminaarissa saatettiin yhteen yrityksiä ja alojen keskeisiä toimijoita sekä avattiin kauppasuhteita molempiin suuntiin.
Egyptissä on parhaillaan käynnissä sekä kansallisesti että kansainvälisesti rahoitettuja merkittäviä kaupunki- ja muita rakennushankkeita, joiden osana tarvitaan toimivia ja kestäviä ratkaisuja esimerkiksi vesi- ja jätehuoltoon liittyen. Doing Business with Finland -seminaarissa saatettiin yhteen yrityksiä ja keskeisiä sidosryhmiä Egyptistä ja Suomesta ja suunniteltiin, miten suomalaisia ratkaisuja voitaisiin hyödyntää osana Egyptin suurhankkeita.
Yleisölle kerrottiin Egyptin vesi- ja jätealan tilanteesta ja tarpeista sekä alan suomalaisesta teknologiasta ja osaamisesta. Yleisölle kerrottiin myös esimerkiksi suomalaisesta liiketoimintaympäristöstä, Suomeen kohdistuvan viennin aloittamisesta sekä Finnpartnershipin palveluista, joiden avulla egyptiläiset ja suomalaiset yritykset voivat aloittaa yhteistyötä. Paikalla olleiden suomalaisyritysten lisäksi Finnpartnership edusti 15 suomalaista yritystä, jotka ovat kiinnostuneita Egyptin markkinoista.
Seminaarissa aloitetut keskustelut ovat johtaneet konkreettisiin yhteistyöaihioihin, joita parhaillaan työstetään eteenpäin yhdessä Finnish Water Forumin, Suomen surlähetystön sekää egyptiläisten kumppanien kansa. Egyptissä on kuitenkin kysyntää myös laajemmalle suomalaiselle osaamiselle.
Mikäli yrityksesi toimii vesi-, jäte- tai energia-aloilla ja on kiinnostunut Egyptin markkinoista, olethan yhteydessä Finnpartnershipin Birgit Nevalaan tai Patrik Bredbackaan, jotka voivat avata yhteyksiä rakennushankkeissa toimiviin keskeisiin tahoihin.


Finnpartnership kiittää kaikkia seminaarin järjestelyihin ja toteutukseen osallistuneita yhteistyökumppaneitaan!